Tarvitsenko näöntutkimuksen?

Tarvitsenko näöntutkimuksen?

Näöntutkimus on erittäin tärkeä osa silmien terveydestä huolehtimista. Kokonaisvaltaisessa näöntutkimuksessa nähdään esimerkiksi silmälasien käyttö- tai uusimistarve ja myös viitteitä joistakin yleisistä sairauksista.

Suosittelemme ajan varaamista näöntutkimukseen vähintään kahden vuoden välein. Jos kuitenkin huomaat muutoksia näkökyvyssäsi, kuulut tiettyyn ikäryhmään tai sinulla on joitakin alla esitettyjä oireita, varaa aika näöntutkimukseen mahdollisimman pian.

Hyviä syitä tulla näöntutkimukseen

  1. Ikä

    Kenellä tahansa voi olla ongelmia silmien ja näön tarkkuuden kanssa, mutta tietyillä ikäryhmillä riski on suurempi. Näitä ovat 40 vuotta täyttäneet, henkilöt, joiden suvussa esiintyy silmänpainetautia, ja yli 60-vuotiaat. Jos kuulut jompaan kumpaan ryhmään, ota yhteys optikkoosi ja varaa aika näöntutkimukseen.

    Lisätietoja
  2. Valokehät näkökentässä

    Valokehät ovat kirkkaita renkaita, joita näkyy valonlähteiden ympärillä. Joskus kyse voi olla siitä, että silmät ovat vain tavallista herkemmät aistimaan tällaisia valokehiä, joita monet näkevät öisin. Ikääntyvissä silmissä tämä voi kuitenkin johtua muistakin syistä, kuten kaihista tai sarveiskalvon sairauksista, joten silmät on hyvä tarkastuttaa.

    Lisätietoja
  3. Silmien rasittuminen ja päänsärky

    Jos huomaat silmiesi rasittuvan lukiessa, tietokonetta käyttäessä tai vaikkapa autolla ajaessa, syynä saattaa olla näkösi heikkeneminen. Tästä merkkinä voi olla myös usein esiintyvä päänsärky. Useimmissa tapauksissa tämä voidaan helposti korjata silmälaseilla. Varaa vain aika näöntutkimukseen, niin saat tarvitsemasi silmälasireseptin.

    Lisätietoja
  4. Vaikeuksia lukiessa

    Tuntuuko lukeminen työläältä? Tämä saattaa johtua näön heikkenemisestä. Varaa aika näöntutkimukseen optikoltamme, joka osaa arvioida, olisiko silmälaseista sinulle apua.

    Lisätietoja
  5. Näön epätarkkuus

    Näön epätarkkuus voi johtua monista eri syistä. Tällaisia ovat esimerkiksi silmälasien tai piilolinssien tarve näön korjaamiseksi tai jotkin sairaudet, kuten silmänpainetauti tai II-tyypin diabetes. Näöntutkimuksessa oireiden syy voidaan selvittää tarkemmin.

    Lisätietoja
  6. Kuivat, punoittavat tai kutisevat silmät

    Silmien kuivuus tai punoitus saattaa johtua näyttöpäätteen katselusta pitkiä aikoja kerrallaan silmiä räpäyttämättä. Silmätipoista voi olla apua, mutta jos oireet jatkuvat, käy lähimmässä Specsavers-liikkeessäsi.

    Lisätietoja
  7. Lasiaissamentumat

    Nämä ovat pieniä täpliä, joita jotkut näkevät kellumassa näkökentässään. Ne voivat olla erimuotoisia ja -kokoisia ja saattavat näyttää vaikkapa pieniltä tummilta pisteiltä tai pilveä muistuttavilta läiskiltä. Vaikka ne johtuvat usein ikääntymisestä ja ovat harmittomia, silmät on kuitenkin hyvä tarkastuttaa näöntutkimuksessa.

    Lisätietoja
  8. Huono kauko- ja/tai lähinäkö

    Jos sinulla on vaikeuksia nähdä lähelle tai kauas, käy näöntutkimuksessa Specsavers-liikkeessä, niin saat sinulle sopivan silmälasireseptin.

    Lisätietoja
  9. Sairaudet

    Jos sinulla on diabetes tai jokin muu näön tarkkuuteen vaikuttava sairaus, sinun on hyvä käydä näöntutkimuksessa tavallista useammin.

    Lisätietoja
  10. Sukuhistoria

    Jos suvussasi esiintyy diabetesta, silmänpainetautia, silmänpohjan ikärappeumaa tai korkeaa verenpainetta, sinun on hyvä tarkastuttaa silmäsi useammin kuin kahden vuoden välein. Optikkosi osaa neuvoa, miten monta kertaa vuodessa sinun kannattaa käydä näöntutkimuksessa.

    Lisätietoja

    Näöntutkimuksen edut

    Specsaversin Kokonaisvaltaisessa näöntutkimuksessa tarkastetaan muutakin kuin näöntarkkuus. Varmistamme silmiesi terveyden tutkimalla ne huolellisesti, ja voimme myös havaita viitteitä seuraavista sairauksista:

    • Diabetes
    • Korkea verenpaine
    • Sydän- ja verisuonisairaudet
    • Kaihi
    • Silmänpainetauti
    • Silmänpohjan ikärappeuma.
    Lasten näöntutkimukset – milloin on hyvä varata aika

    Lapsesi on kultaakin kalliimpi päästä varpaisiin – silmät mukaan lukien. Silmät ja näkökyky ovat tärkeä osa lapsen kehitystä, ja siksi niiden terveydestä huolehtiminen on erittäin tärkeää. Voi olla kuitenkin hankala arvioida, tarvitseeko lapsi näöntutkimuksen. Siksi olemme koonneet luettelon oireista, joita on hyvä tarkkailla.

    1. Vaikeuksia lukiessa

      Jos huomaat, että lukeminen on lapsellesi työlästä ja hän usein kadottaa oikean rivin, hän saattaa tarvita silmälasit näön korjaamiseksi.

      Lisätietoja
    2. Silmien siristely

      Jos huomaat lapsesi siristelevän silmiään televisiota katsellessaan tai lukiessaan, hän tarvitsee ehkä silmälasit näön korjaamiseksi.

      Lisätietoja
    3. Silmien hankaaminen

      Jos lapsesi hankaa usein silmiään tai valittaa niiden olevan kipeät, vie hänet lähimpään Specsavers-liikkeeeseesi ja pyydä neuvoa asiantuntijalta.

      Lisätietoja
    4. Vain toisen silmän käyttäminen

      Jos huomaat lapsesi käyttävän vain toista silmäänsä, syynä saattaa olla se, että toinen silmä on vahvempi. Tämän voi yleensä korjata silmälaseilla, joten varaa lapsellesi aika optikolta.

      Lisätietoja
    5. Silmien kirvely

      Jos lapsesi valittaa silmiensä kirvelevän, varaa hänelle aika näöntutkimukseen.

      Lisätietoja