Uutiset

Naisjulkkikset tavoittelevat ensimmäistä kertaa Vuoden Poka 2011 -kisan voittoa

15 heinäkuu, 2011
Naisjulkkikset tavoittelevat ensimmäistä kertaa Vuoden Poka 2011 -kisan voittoa

Specsaversin neljättä kertaa järjestämässä Vuoden Poka -äänestyksessä suomalaiset saavat päättää, kuka on vuoden 2011 valovoimaisin silmälaseja käyttävä julkisuuden henkilö. Viime vuosina miespuoliset viihdetaiteilijat ovat peitonneet silmälasipäiset naiset, mutta tällä kertaa rautaisen kärkikolmikon muodostavat Niina Herala, Sofi Oksanen ja Baba Lybeck. Vuoden Poka -äänestyksen voittaja lahjoittaa tänä vuonna 1 000 euroa valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen.

Vuoden Poka 2011 -titteli myönnetään vuosittain Suomen valovoimaisimmalle silmälaseja käyttävälle julkisuuden henkilölle. Menestyminen optikkoketju Specsaversin järjestämässä Vuoden Poka -yleisöäänestyksessä on ollut perinteisesti miesten taitolaji, sillä aikaisempina vuosina silmälasisuosikin titteli on mennyt pop-idoli Antti Tuiskulle, maisteri Simo Frangénille sekä tanssin maestro Jorma Uotiselle. Naiset eivät ole vielä koskaan voittaneet nyt neljännen kerran järjestettävää äänestystä.

”Mediassa esiintyy monia miehiä, joiden julkisuuskuva perustuu tunnistettavaan ja omintakeiseen silmälasityyliin. Juuri tästä syystä esimerkiksi Jorma Uotinen ja Simo Frangén ovat pärjänneet hyvin aikaisemmissa äänestyksissä. Naisjulkkisten joukosta ei taas löydy yhtä vahvasti erikoisista kehysvalinnoista tunnettuja persoonia”, arvioi tyylineuvontaan erikoistunut optikko Kirsi Pitkäkoski Specsavers Bulevardilta.

Vuoden Poka -väliaikatilanne 15.7.2011

1.    Niina Herala
2.    Sofi Oksanen
3.    Baba Lybeck
4.    Teuvo Loman
5.    Timo Soini

Kesäkuun alussa avautuneen äänestyksen perinteet ovat nyt kääntyneet päälaelleen, kun miespuolisten viihdetaiteilijoiden sijaan kärkikolmikkoon onkin kivunnut kolme naista.

”On yllättävää, että suomalaiset äänestävät ennakkosuosikeiksi ammatillisesta osaamisestaan tunnettuja kirjailija- ja toimittajanaisia. Aiemmin kärkisijoituksilla on nähty enemmän viihdemaailmasta tuttuja kasvoja, kuten missejä ja koomikoita. Joka tapauksessa nämä naiset ovat vahvasti ajan hengessä mukana – heistä jokainen korostaa rohkeasti omaa persoonaansa ja imagoaan silmälasivalintojen kautta”, Kirsi Pitkäkoski toteaa.

Optikkoketju Specsavers luovuttaa Vuoden Poka 2011 -kilpailun voittajalle 1 000 euroa, jonka hän saa lahjoittaa vapaasti valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan kymmenen lahjakorttia Specsavers Optikko -liikkeisiin (arvo 100 euroa).

Vuoden Poka 2011 julkistetaan Voicen Muotiviikolla Specsaversin Suomen sähäkin silmälasimalli -kilpailun finaalissa 5.10.2011. Tee hyvä teko – äänestä Vuoden Pokaa 30.8. asti osoitteessa www.sahakinsilmalasimalli.fi!

Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Marjo Halonen, Specsavers Finland, 050 598 7046, marjo.halonen@fi.specsavers.com
Viestintätoimisto Miltton, Heidi Konkka, 045 6789 421, heidi.konkka@miltton.fi

Specsavers Spectacle Wearer of the Year -kilpailu järjestetään tänä vuonna yhteensä kahdeksassa maassa, jotka ovat Australia, Iso-Britannia, Irlanti, Ruotsi, Norja, Tanska, Hollanti ja Suomi. Järjestyksessään neljästoista Spectacle Wearer of the Year -kilpailu on maailman ensimmäinen silmälasimallikisa ja sen tarkoituksena on rohkaista ihmisiä käyttämään silmälaseja asusteena, osana omaa tyyliä ja persoonaa.
Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, joka tarjoaa asiakkailleen ammattimaisia näönhuoltopalveluita sekä muodikkaita ja laadukkaita silmälaseja edullisin hinnoin. Ympäri maailmaa laajentuvalla yhtymällä on yhteensä yli 1 400 optikkomyymälää Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2010 1,7 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketju on tähän mennessä avannut 91 Specsavers Optikko -liikettä, joista suurin osa on paikallisten yrittäjien omistuksessa.