Suomen Optikkoliikkeiden Liitto julkisti toukokuussa tutkimuksen silmälasien keskihinnoista . Tutkimuksen mukaan yksiteholasien keskihinta oli Suomessa 265 euroa ja moniteholasien 549 euroa. Specsaversilta ostettujen silmälasien keskihinta oli markkinan keskihintoja puolet edullisempi. Specsaversin Pohjoismaiden aluejohtaja Peter Jakobsen toteaa suomalaisten maksavan silmälaseistaan edelleen liikaa.

Silmälasien keskihinnat Suomessa eivät käytännössä ole suurimmassa osassa optikkoliikkeitä laskeneet samaa vauhtia kuin mitä käynnissä oleva hintasota antaa ymmärtää - päinvastoin. Suomalaiset maksoivat vuonna 2010 yksitehoistaan keskimäärin 265 euroa ja monitehoistaan 549 euroa, mikä on kahdeksan prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Specsaversin keskihinnat tutkimuksessa olivat yksiteholaseille 109 euroa ja monitehoille 279 euroa.

Specsavers Nordicin aluejohtajan Peter Jakobsenin mukaan tutkimus osoittaa, että suomalaiset joutuvat edelleen maksamaan silmälaseistaan liikaa.

-    Vaikka räväkät tarjoukset ovat hämärtäneet optikkoliikkeiden välisiä mielikuvaeroja, hintaerot ovat käytännössä edelleen huomattavat. Kilpailuttamalla silmälasihankintansa voi säästää satoja euroja, toteaa Specsavers Nordicin aluejohtaja Peter Jakobsen.

Specsaversin hintaetu pohjaa suoriin ostoihin ja 12 miljoonan vuosittaisen silmälasiparin myyntiin, mikä mahdollistaa edulliset sisäänostohinnat kaikissa kehys- ja linssikategorioissa. Specsaversin linssiluokat ovat muita ketjuja vastaavat alkaen hyvälaatuisista peruslinsseistä aina viimeisintä teknologiaa edustaviin HD-teräväpiirtolinsseihin. Puolitoista vuotta sitten VTT:n Specsaversille tekemä tutkimus osoitti, ettei silmälasien laadussa ei ole suurten optikkoketjujen välillä. Tuore hintatutkimus puolestaan osoittaa, että tuotevalikoiman vastaavuudesta huolimatta hinnoissa löytyy edelleenkin huomattavia eroja.

-    Kilpailu on näyttävää, mutta usein tarjoukset koskevat vain pientä osaa tarjolla olevasta mallistosta. Specsaversin pysyvä Valitse 2 maksa 1 -hinnoittelu kattaa 90 % kehysvalikoimastamme, minkä vuoksi myyntihintamme ovat selvästi muuta markkinaa edullisempia, Jakobsen kertoo.

Specsaversin tavoitteena on, että kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus hankkia silmälasinsa edullisesti ja saada useammat silmälasit eri käyttötarkoituksia varten. 

-    Myyntivolyymin kasvun myötä tavoitteenamme on alentaa keskihintojamme entisestään ja varmistaa, että suomalaiset saavat parasta vastinetta rahalleen jatkossakin, lupaa Jakobsen.   

Ketjun edulliset hinnat ovat mahdollisia yrityksen suuren ostovoiman ja huippuunsa hiotun toimitusketjun avulla. Linssien valmistus tapahtuu Iso-Britanniassa sijaitsevissa linssilaboratorioissa japanilaisen tarkkojen laatukriteerien alaisena. Ketju myy kansainvälisesti vuosittain 12 miljoonaa silmälasiparia.

Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Marjo Halonen, Specsavers Finland, 050 598 7046, marjo.halonen@fi.specsavers.com

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä. Specsaversilla on yhteensä yli 1 400 optikkomyymälää Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa Seelannissa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketju on tähän mennessä avannut 91 Specsavers Optikko -liikettä, joista suurin osa on paikallisten yrittäjien omistuksessa.

Takaisin uutisiin