Uutiset

Specsavers Finlandin liiketoiminta jatkaa kasvuaan vähittäiskaupan myynnin määrän pienenemisestä huolimatta

07 elokuu, 2015
Specsavers Finlandin liiketoiminta jatkaa kasvuaan vähittäiskaupan myynnin määrän pienenemisestä huolimatta

Kaupan liiton maanantaina 3.8. julkaiseman ennusteen mukaan vähittäiskaupan myynnin määrä pienenee edelleen tänä vuonna. Kehnosta suhdanteesta huolimatta optiikka-ala on pitänyt pintansa ja Specsavers –optikkoketju kasvaa alan kärjessä. Ketju kasvatti myyntiään viime vuonna 11,3 prosenttia vajaaseen 37 miljoonaan euroon.  Positiivinen kehitys on jatkunut markkinaa selvästi nopeammin myös alkaneena vuonna, sillä tämän vuoden maaliskuussa alkaneella tilikaudella euromääräinen liikevaihto kasvoi edelleen 12,4 prosenttia.

Specsavers Finlandin maajohtaja Erkki Tala kertoo taloudellisen menestyksen kumpuavan myyntivolyymin kasvusta.

-Suomen väestön ikärakenne muuttuu, ja väestöstä yhä suurempi osa on yli 60-vuotiaita. Moni heistä käyttää hintavampia moniteholaseja ja käy optikon luona säännöllisin väliajoin. Olemme onnistuneet voittamaan uusia asiakkaita ja markkinoita edullisemmasta hintatasosta huolimatta kasvattaneet myös liikevaihtoa merkittävästi, kertoo Tala.

Specsavers on kasvattanut asiakaskuntaansa Suomessa tuomalla markkinoille uusia konsepteja, kuten kokonaisvaltaisen näöntutkimuksen, joka sisältää muun muassa digitaalisen silmänpohjakuvauksen. Lisäksi yhteistyö Terveystalon kanssa on nostanut myyntivolyymiä liikkeissä.

-Specsaversin asiakasmäärä kasvoi jälleen maalis-kesäkuun välillä yli 16 prosenttia, mikä kertoo siitä, että lanseeraamamme palvelut kiinnostavat kuluttajia. Yli 16 prosentin asiakasmäärän kasvu liikkeissämme on merkittävä tulos, sillä asiakasmäärät alalla sinänsä eivät ole kasvaneet, Tala toteaa.

 

Lisätietoja:

Maajohtaja Erkki Tala, Specsavers Finland, 040 5741192, erkki.tala@specsavers.com
Viestintäpäällikkö Irene Hernberg, Specsavers Finland, 040 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com
 

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2013 yli 2,3 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. www.specsavers.fi