Uutiset

Teresa Frost on Suomen sähäkin silmälasimalli 2013

17 lokakuu, 2013
Teresa Frost on Suomen sähäkin silmälasimalli 2013

Voittajakolmikkoon sijoittui ensimmäistä kertaa myös yli 50-vuotias karismaattinen miesmalli

Suomen sähäkin silmälasimalli 2013 -kilpailun voittaja on kirkkonummelainen Teresa Frost, 21. Toiseksi kilpailussa sijoittui Matilda Perovuo, 22, Helsingistä ja kolmanneksi Kimmo Tilander, 51, Raumalta. Optikkoketju Specsaversin suuren suosion kerännyt silmälasimallikilpailu järjestettiin Suomessa tänä vuonna jo kuudetta kertaa. Kymmenen näyttävää finalistia kilpaili Suomen sähäkimmän silmälasimallin tittelistä ja upeista palkinnoista Helsingin Messukeskuksessa I love me -messuilla perjantaina 11.10.2013.

Optikkoketju Specsaversin Suomen sähäkin silmälasimalli -kilpailu on maailman ensimmäinen ja ainoa mallikilpailu, jossa kannustetaan käyttämään silmälaseja tyylikeinona ja innostetaan kantamaan pokia rohkeasti. Edustavan ulkonäön lisäksi kilpailussa ovat valttia persoonallisuus, sanavalmius sekä ennen kaikkea positiivinen ja sähäkkä asenne. Kilpailu keräsi tänä vuonna lähes 500 hakemusta eri puolilta Suomea, joista kärkikymmenikkö pääsi mukaan I love me -messuilla käytyyn finaaliin.

Suomen sähäkin silmälasimalli 2013 -tittelin pokannut Teresa Frost vakuutti tuomariston alusta alkaen karismaattisella persoonallisuudellaan, vetävillä kasvonpiirteillään ja catwalk-osaamisellaan. Kirkkonummelta kotoisin oleva Teresa on tehnyt mallin töitä aiemminkin, mikä näkyi myös lavalla. Freelance-kokkina työskentelevä nuori nainen haaveilee malliuran lisäksi graafisen muotoilun tai musiikkiteknologian jatko-opinnoista.

- Nyt on aika epärealistinen tunnelma, sillä voitto tuli mallikokemuksesta huolimatta täytenä yllätyksenä! Voittoon varmaankin vaikutti tietynlainen kansainvälinen olemus ja englantilaiset sukujuuret, mutta myös kohtelias luonteeni. Olen joskus pohtinut, olenko liiankin kohtelias ja hillitty, mutta ilmeisesti se vetosi tuomareihin. Aivan mieletön fiiilis tällä hetkellä, voitosta häkeltynyt Teresa kertoo.

Teresa saa palkinnoksi sopimuksen mallitoimisto Modelpointin kanssa, mallikuvaukset sekä ikimuistoisen hyväntekeväisyysmatkan Tansaniaan Specsaversin ja Vision For All -järjestön hyvän tahdon lähettiläänä. Lisäksi hän pääsee edustamaan Suomea lokakuun lopussa järjestettävään Nordic Spectacle Wearer of the Year 2013 -loppukilpailuun Lontooseen kolmen muun pohjoismaisen finalistin kanssa. Pohjoismaisen kisan voittaja lennätetään New Yorkiin mallikansiokuvauksiin, joissa kuvat ottaa valokuvaajanakin tunnettu huippumalli Helena Christensen.

Tuomari Baba Lybeck: Teresa oli ennakkosuosikki

Finaalin tuomaristo koostui muodin ammattilaisista sekä valovoimaisista tyylin suunnannäyttäjistä. Mukana olivat upeista muotiluomuksista tunnettu tanskalainen huippudesigner ja Madonnan ja Jennifer Lopezin luottosuunnittelija Jørgen Simonsen, toimittaja ja tyyli-ikoni Baba Lybeck, vaatesuunnittelija Katri Niskanen, mallitoimisto Modelpointin johtaja Sari Salo sekä vuoden 2012 Suomen sähäkin silmälasimalli Minna Mäenpää.

-Finaali oli todella korkeatasoinen ja lopullisen voittajakolmikon valinta oli hankalaa. Teresa kyllä nousi nopeasti esiin joukosta raamikkailla kasvoillaan sekä huikealla pituudellaan. Ulkonäön lisäksi hän erottui selkeästi joukosta omalla persoonallisuudellaan – aitoudella, rohkeudella ja kansainvälisellä olemuksella, kertoo tuomariston puheenjohtaja Baba Lybeck.

Teresan lisäksi tuomaristo valitsi kärkikolmikkoon ensimmäistä kertaa charmantin herran, raumalaisen Kimmo Tilanderin, 51. Mies hurmasi naisvaltaisen tuomariston lavapresenssillään ja kypsällä karismallaan.
Finalistien stailauksesta vastasi huippustylisti Sofia Oksanen. Kilpailun yhteistyökumppaneina nähtiin tunnettuja muoti- ja kauneusalan brändejä, kuten Jack&Jones, Oriflame, Zalando, Remington ja Vero Moda.

Pirjo Nuotiosta Vuoden Poka

Suomen sähäkin silmälasimalli -kilpailun yhteydessä on perinteisesti valittu myös Suomen valovoimaisin silmälaseja käyttävä julkisuuden henkilö eli Vuoden Poka. Tänä vuonna suomalaiset äänestivät voittoon uutisankkuri Pirjo Nuotion.

- Voitto tuli täytenä yllätyksenä, vaikka olenkin saanut positiivista palautetta omasta tyylistäni – onhan minulla toki monet pokat, jotka näkyvät telkkarissa säännöllisesti. Itse pidän eniten pienehköistä tai keskikokoisista laseista, mutta tärkeää on, että silmät näkyvät kehysten takaa. Arvostan suomalaisessa silmälasityylissä monipuolisuutta. Nykyään hyvin monenlaiset silmälasit ovat muodissa, eikä kaikkien tarvitse näyttää samalta, Pirjo sanoo.
Vuoden Poka -äänestyksen voittaja saa lahjoittaa 1 000 euroa valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen.

Pirjo Nuotio lahjoittaa summan Uusi lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:lle. Yhdistyksen tarkoituksena on nopeuttaa uuden lastensairaalan rakennustyötä, joka korvaisi Lastenklinikan ja Lastenlinnan vanhentuneet tilat.
Aiempien vuosien Vuoden Pokia ovat viihdetaiteilija Aira Samulin, tv-kasvo Teuvo Loman, pop-tähti Antti Tuisku, tyylitaituri Jorma Uotinen sekä viihteen moniottelija Simo Frangén.

Lisätiedot: Viestintäjohtaja Irene Hernberg, Specsavers Finland, 040 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com

Viestintäkonsultti Maiju Meriläinen, Miltton, 040 765 6146, maiju.merilainen@miltton.fi

Finalistien haastattelu- ja kuvapyynnöt: Viestintäkonsultti Maiju Meriläinen, Miltton, 040 765 6146, maiju.merilainen@miltton.fi

Specsavers Spectacle Wearer of the Year -kilpailu järjestetään tänä vuonna yhteensä kahdeksassa maassa, jotka ovat Australia, Iso-Britannia, Irlanti, Ruotsi, Norja, Tanska, Hollanti ja Suomi. Järjestyksessään kuudestoista Spectacle Wearer of the Year -kilpailu on maailman ensimmäinen silmälasimallikisa ja sen tarkoituksena on rohkaista ihmisiä käyttämään silmälaseja asusteena, osana omaa tyyliä ja persoonaa.
Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 400 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2012 1,6 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun liikeverkosto kattaa koko maan.