Mitä ovat vuotavat silmät?
Vuotavat silmät ovat kyseessä, jos silmät tuottavat liikaa kyynelnestettä tai jos kyyneleet eivät poistu kunnolla. Vuotavat silmät voivat olla hankalat, ja niihin voi liittyä myös muita oireita, kuten näön sumentumista, silmäluomien arkuutta, epämukavuutta, ärsytystä tai silmien tahmeutta.
Oireet
Vuotavat silmät, jolloin kyynelnestettä erittyy liikaa, voivat aiheuttaa vähäistä näön sumenemista. Vuotavat silmät voivat esiintyä myös esimerkiksi seuraavien oireiden yhteydessä:
polttava tunne silmissä
kuivuus
arkuus
kutina
väsyneet silmät
roskan tunne silmissä
Joidenkin silmät vuotavat vain ulkona tai aamulla herätessä. Toisten silmät vuotavat koko päivän.
Yleiset syyt
Silmien vuotamisen yleisin syy on silmäluomissa olevien rauhasten toimintahäiriö. Yleensä nämä rauhaset erittävät öljyistä ainetta, joka hidastaa kyynelnesteen haihtumista silmistä. Jos rauhaset eivät toimi kunnolla, saattaa osia sarveiskalvosta kuivua. Kuivuneet silmät aristavat, mikä lisää kyynelnesteen tuotantoa. Vuotavat silmät johtuvat siis usein silmien kuivuudesta.
Muita mahdollisia syitä vuotaviin silmiin ovat
alemman silmäluomen roikkuminen, mikä vaikeuttaa kyynelnesteen pääsemistä kyynelkanavaan
tukkeutuneet tai ahtautuneet kyynelkanavat
allergia
silmien ärsytys (esim. vierasesineet, valo tai kemialliset aineet tai kaasut)
Hoito
Vuotavien silmien hoito riippuu siitä mikä sen aiheuttaa. Puhu asiasta lääkärisi tai optikkosi kanssa, jotta syy voidaan selvittää ja suunnitella paras hoito.
Jos silmien vuotaminen johtuu kuivista silmistä, suosituksena saattaa olla silmätippojen käyttäminen, oireita pahentavan toiminnan välttäminen ja huolellinen silmähygienia.
Jos syy taas on allergia tai tulehdus, voidaan vuotavien silmien hoitoon määrätä lääkitys tai ohjata silmälääkärille kyynelkanavien lisätutkimuksiin.
Seuraavat vaiheet
Haluamme auttaa sinua näkemään hyvin ja pitämään silmäsi terveinä mahdollisimman pitkään. Optikkosi voi tutkia silmäsi ja neuvoa sinua tällaisissa oireissa Kokonaisvaltaisen näöntutkimuksen aikana.
Lue lisää näöstä
Kuivat silmät
Kuivat silmät on yleinen vaiva, jossa silmän pinnalla ei ole tarpeeksi kosteutta.
Lue lisääPunasilmäisyys
Punasilmäisyys voi olla merkki ärsytyksestä, tulehduksesta tai allergiasta.
Lue lisääVaraa näöntutkimus Specsaversille
Specsaversin Kokonaisvaltaisen näöntutkimuksen avulla voit pitää huolta silmiesi hyvinvoinnista.
Lue lisää