Historia

Specsaversin historia

Specsavers on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä. Specsaversin perustajat, optometristit Doug ja Mary Perkins perustivat vuonna 1984 optikkoliikkeen asuntonsa ylimääräisen makuuhuoneen pingispöydälle. Perkinsien toiminta-ajatus oli yksinkertainen: tarjota suurten tuotantomäärien avulla asiakkaille näkemisen ratkaisuja markkinoiden parhaalla hinta-laatusuhteella. Specsavers sai aikaan vallankumouksen Britannian markkinoilla, jossa se on nykyisin markkinajohtaja. Yritys on edelleen perheomistuksessa.

Alusta lähtien Perkinsien tavoitteena oli tarjota asiakkaille laaja valikoima laadukkaita ja muodikkaita laseja edulliseen hintaan. He halusivat yrityksensä olevan yhtä luotettava kuin pienet paikalliset optikkoliikkeet, mutta sen lisäksi he halusivat tarjota asiakkailleen suuren kansainvälisen yrityksen valtavasta ostovoimasta tulevat edut.

Specsavers on kasvanut nopeasti laajentuen viime vuosina useisiin maihin. Ensimmäinen Britannian ulkopuolinen liike avattiin Hollannissa 1997. Vuonna 2004 Specsavers osti kaksi ketjua Ruotsista, jossa sillä on jo yli 100 myymälää. Norjan ensimmäinen myymälä avattiin vuonna 2005, ja nykyisin siellä on 80 myymälää mullistamassa paikallista hintatasoa. Vuonna 2005 Specsavers osti tanskalaisen Louis Nielsenin, joka jatkaa edullisten lasien menestyksekästä myyntiä lähes 80 liikkeessä. Vain kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2007, Specsavers laajensi myös Suomen markkinoille, jossa tällä hetkellä on lähes 50 paikallisen yrittäjän vetämää liikettä. Britannian ja Pohjois-Euroopan lisäksi Specsaversilla on liikkeitä myös Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Espanjassa.

Kaikkiaan Specsaversilla on tällä hetkellä yli 2100 liikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Hollannissa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Suomessa, Espanjassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Specsavers on vahvasti mukana myös Ison-Britannian ja Alankomaiden kuulonhuoltomarkkinoilla omalla Hearcare-tuotemerkillään.

Lue lisää Specsaversista tästä.

Usein kysyttyjä kysymyksiä voit lukea tästä.