Kun lapset ovat pieniä, voi näkökyvyn arvioiminen kotona olla haastavaa. Voi olla vaikea tietää varmasti, onko lapsen toimintatavat ja käytös heijastusta hänen persoonastaan vai onko sittenkin kyse näköongelmista.
Seuraava testi helpottaa lapsesi näkökyvyn arvioimista. Se sisältää eri etäisyyksillä tehtäviä harjoituksia, jotka on suunniteltu paljastamaan näön puutteet.
Testi sisältää kolme eri ikäkausille suunnattua osiota. Niissä kaikissa on kuhunkin kehitysvaiheeseen soveltuvia, yhdessä lapsen kanssa suoritettavia leikkejä ja muuta puuhaa.
Niitä tehdessä kannattaa pitää mielessä myös, että:
Testi kannattaa tehdä vasta sitten, kun olette päässeet jo alkuun kunkin leikin kanssa.
Testiä ei ole tarkoitettu kilpailuksi. Anna lapsen tutkia rauhassa ja käyttää testin suorittamiseen siihen tarvitsemansa aika.
Testiin kannattaa suhtautua kiinnostavana ja hauskana juttuna.
Jos testin perusteella näyttää siltä, että lapsesi näön kanssa voi olla ongelmia, on tärkeää kääntyä näönhuollon ammattilaisen puoleen.
Testi: lapsille, jotka eivät vielä itse osaa kertoa näöstään
Ennen kuin lapsi osaa itse kertoa kuinka näkeminen sujuu, voi olla vaikeaa arvioida, onko näön kanssa ongelmia vai ei.
Silloin asiaa voi yrittää selvittää tarkkailemalla lapsen käytöstä esimerkiksi seuraavien leikkien ja toimien aikana:
Kuka löytää pihan pienimmän hyönteisen? Hyönteisjahti on paitsi hauskaa, myös monella tavoin opettavaista ja sen aikana voi saada vihjeitä lapsen näkökyvystä.
Seuraa, pystyykö lapsi suorittamaan pitkäjännitteisyyttä vaativan tehtävän, kuten piirtämään tai katsomaan kuvakirjaa. Muista kuitenkin, että kaikki lapset ja heidän taipumuksensa ovat näkökyvystä riippumatta erilaisia.
Katsooko lapsi asioita suoraan molemmilla silmillä? Hyvä, niin pitääkin. Lapsen laiskaa silmää pidetään usein normaalina kehitysvaiheena, mutta sitä se ei ole. Jos huomaat merkkejä laiskasta silmästä, varaa aika silmälääkärille.
Testi: alle kouluikäisille ja korkeintaan 6‑vuotiaille
Tässä iässä lapsi alkaa hiljalleen tunnistamaan kirjaimia ja saattaa myös ilmaista näköön liittyvää epämukavuuden tunnetta kertomalla siitä itse. Siten käytössä on entistä enemmän keinoja lapsen näkökyvyn ymmärtämiseen. Seuraavat testit ja puuhat on jaettu kolmeen kategoriaan: lapsen tarkkailemiseen, kaukonäköön ja lähinäköön.
Lapsen tarkkaileminen
Tarkkaile lapsesi käytöstä, sillä se voi antaa viitteitä näköongelmista. Muista kuitenkin, että kyseessä voi olla myös lapsen persoonallinen tapa reagoida.
Jos sinusta tuntuu, että lapsella on keskittymisvaikeuksia, voi käynti näöntutkimuksessa olla paikallaan. Keskittymisvaikeuksiin on monia syitä, joista näköongelmat ovat vain yksi vaihtoehto. Usein ne kuitenkin ovat myös yksi helpoimmin ratkaistavista.
Kouluikää lähestyttäessä voi käydä ilmi, että lapsen on esimerkiksi esikoulussa vaikea nähdä opettajan näyttämiä asioita. Se saattaa olla oire likinäköisyydestä, joten kannattaa jutella opettajan kanssa ja käydä näöntutkimuksessa.
Kauas
Epäiletkö, että lapsesi on likinäköinen (myopia)? Tämä testi auttaa arvioimaan tilannetta ja näöntarkastustarvetta.
Kuka pystyy lukemaan autojen rekisteritunnukset? Tätä peliä voi pelata, kun lapsi jo tunnistaa numerot ja kirjaimet. Keskimääräinen enimmäisetäisyys, jonka päästä lapsen tulisi pystyä lukemaan rekisterilaatan merkit normaalissa päivänvalossa on 40 m. Myös 30‑35 m on normaalituloksen rajoissa. Jos lapsen kuitenkin täytyy useamman pelikerran yhteydessä siirtyä 20 m etäisyydelle tai sitä lähemmäksi kohdetta, on syytä käydä näöntarkastuksessa.
Jos lapsi ei vielä tunne kirjaimia ja numeroita, voitte yhdessä etsiä 3‑4 eri etäisyyksillä (15 m, 30 m ja 40 m) olevaa kohdetta ja tunnistaa ne. Vältä lipputankoja ja vastaavia muita pitkittäislinjoja sisältäviä esineitä. Liikennemerkit soveltuvat leikkiin hyvin. Mihin suuntaan nuoli osoittaa? Pidä kuitenkin mielessä, että kyseessä on leikki eikä kilpailu.
Liikkuvat kohteet eivät sovellu hyvin lapsen näön testaamiseen, sillä aivot on viritetty huomaamaan ne liikkumattomia paremmin. Lapsi saattaa siis nähdä liikkuvan kohteen, vaikkei havaitsisi samaa kohdetta pysähdyksissä. Sama koskee laivoja tai vaikka horisonttia: on paljon helpompi nähdä suora viiva kuin lukea pieniä kirjaimia.
Lähelle
Epäiletkö, että lapsesi on kaukonäköinen (hyperopia)? Nämä testit ja pelit auttavat arvioimaan, kannattaako lapsellesi varata aika näönhuollon ammattilaiselta:
Näkeekö lapsi kohteen? Aloittakaa jollain helpolla, mutta riittävän pienellä kuvalla, kuten kirjaimella, eläimellä tai lelulla. Voit hyvin käyttää sen näyttämiseen puhelinta. Aloita näyttämällä kuva 70‑80 cm etäisyydeltä ja siirry hitaasti lähemmäs, kunnes lapsi saa siitä selvää. Toista tehtävä useilla erilaisilla kuvilla. Normaalinäköinen lapsi erottaa esimerkiksi 3/4 mm korkuisen kirjaimen 50 cm päästä. 1,5 m päästä tulisi pystyä näkemään puolestaan 2,25 mm korkuinen kirjain.
Pystyykö lapsi suorittamaan lähinäköä vaativan tehtävän 15 minuutin ajan yhtäjaksoisesti hieromatta silmiään tai ilman muita epämukavuuden merkkejä? Toisen silmän sulkeminen lähityöskentelyn ajaksi voi puolestaan olla merkki laiskasta silmästä. Mitä vanhempi lapsi on, sitä pitkäaikaisempaan tehtävään hän yleensä kykenee. Legoilla leikkiminen on hyvä tapa testata pitkäjänteisyyttä. Legoista kiinnostunut 6‑7‑vuotias pystyy usein helposti leikkimään niillä tunnin tai pidempään. Jos näyttää siltä, että lapsi jatkuvasti välttelee lähitehtäviä, on syytä käydä näöntutkimuksessa.
Lukemisen alkutaipaleella kirjaimet ja rivit menevät helposti sekaisin. Jos tilanne kuitenkin jatkuu pitkään, kannattaa puhua asiasta opettajan kanssa ja käydä tarvittaessa näöntutkimuksessa.
Jos lapsi pitää kirjoja ja laitteita hyvin lähellä kasvoja, kuten 20 cm päässä tai lähempänä, voi olla tarpeen käydä näöntutkimuksessa. Voit myös yrittää saada hänet siirtämään katsottavan kohteen kauemmas, esimerkiksi 30‑35 cm päähän. Lukeminen liian lähellä rasittaa silmien lihaksia ja tekee silmistä ja silmiä ympäröivistä lihaksista helposti väsyneet. Ota yhteyttä optikkoon tai silmälääkäriin, jos tilanteeseen ei saada muutosta.
Testi: ennen kymmentä ikävuotta
Tämän ikäinen lapsi osaa yleensä jo ilmaista näköön liittyvää epämukavuutta tai kertoa ongelmista. On kuitenkin edelleen hyödyllistä tehdä myös havaintoja, joiden avulla saatatte päästä näköongelmien jäljille.
Esiteini‑iässä lähityöskentelyä seuraava päänsärky voi olla merkki kaukonäköisyydestä. Jos sitä kuitenkin esiintyy ainoastaan läksyjen teon jälkeen, eikä esimerkiksi 2 tuntia kestävän kännykkämaratonin seurauksena, ei se todennäköisesti johdu silmistä.
Opettajalta voi myös kysyä esimerkiksi vanhempainvartin yhteydessä, onko tämä huomannut merkkejä näköongelmsta, kuten vaikeutta nähdä taululle.
Aika käydä näöntutkimuksessa?
Anna asiantuntijoidemme auttaa
Sinua ehkä kiinnostaa myös
Kuinka lapsen likinäköisyyttä voi ehkäistä?
Lapsuusaikana kehittyvä likinäköisyys voi aiheuttaa ongelmia myöhemmin elämässä, mutta sen hidastamiseen on keinoja.
Lue lisääMilloin kannattaa käydä näöntutkimuksessa?
Säännölliset näöntutkimukset ovat tärkeä tapa huolehtia silmien terveydestä. Käyntitiheys ja oireet, joita on hyvä seurata, muuttuvat kuitenkin iän myötä.
Lue lisää