Ensimmäisten silmälasien saaminen on erityinen juttu. Tässä kerromme mitä sinun on hyvä tietää. Silmälasit ovat korvaamaton apu kaikille, joilla on ongelmia näkemisen kanssa.
Ammattitaitoisen optikon neuvojen avulla useimmat tottuvat silmälasien käyttöön helposti ja arvostavat sitä, kuinka paljon ne helpottavat elämää.
Joskus silmälaseihin tottuminen vie kuitenkin vähän aikaa. Tässä artikkelissa annamme neuvoja, joiden avulla tottuminen voi olla helpompaa. Kerromme mitä voi olla odotettavissa siitä hetkestä lähtien kun laitat lasit ensi kertaa päähäsi aina siihen asti kun totut vähitellen näkemään paremmin.
Mitä ensimmäisinä päivinä on odotettavissa?
Jotkut tottuvat uusiin silmälaseihinsa helposti ja kokevat niissä alusta asti vain hyviä puolia ilman minkäänlaista sopeutumisaikaa. Toiset voivat tarvita lyhyen tottumisajan, joka kestää yleensä korkeintaan pari viikkoa. Sen aikana silmät, aivot ja koko aistijärjestelmä sopeutuvat uuteen ja entistä parempaan näköön ja sen tuottamiin tarkkoihin kuviin ympäröivästä maailmasta.
Tottumisessa on myös käytännön puoli: silmälasien pitäminen vaatii totuttelua ja niitä on muistettava käyttää eri tilanteissa.
Uusiin silmälaseihin tottuminen ei välttämättä ole vaikeaa, mutta on hyvä tiedostaa, että se voi viedä oman aikansa. Muuten voi olla turhauttavaa, kun ne eivät tunnukaan heti täydellisiltä.
Jos silmälasit tuntuvat kuitenkin epämukavilta vielä kahden viikon kuluttuakin, juttele optikkosi kanssa, jotta voitte löytää ratkaisun näköpulmiisi.
Miltä silmälaseihin tottuminen tuntuu?
Kun laitat silmälasit päähän ensimmäistä kertaa, näet todennäköisesti paljon entistä tarkemmin. Syvyyden hahmottamisessa voi olla jonkin verran eroa entiseen, joten etäisyyden arviointi voi aluksi olla vaikeampaa – muutos on kuitenkin pieni.
Lyhyesti siis: kun näkösi muuttuu, ja vaikka muutos on parempaan päin, vaatii se aivoilta sopeutumista.
Uutena silmälasien käyttäjänä aivojesi täytyy aluksi oppia käsittelemään uutta ja entistä tarkempaa silmien tuottamaa tietoa. Suuremmissa voimakkuuksissa myös värien ja valon näkeminen tarkemmin voi vaatia tottumista.
Sinulla voi siksi olla joitain oireita ja lievää epämukavuutta ensimmäisten parin viikon aikana. Se on kuitenkin normaalia. On myös hyvä tietää, että tottuminen ei aiheuta minkäänlaista lyhyt‑ tai pitkäaikaista vaaraa silmillesi tai muulle terveydellesi.
Haluatko itsellesi täydellisesti sopivat silmälasit?
Anna asiantuntijoidemme auttaa
Mitä oireita minulla voi olla ensimmäisten viikkojen aikana käyttäessäni uusia silmälasejani?
Silmälaseihin tottumisen aikana voit tuntea:
Lievää pahoinvointia
Silmien rasittumista
Näön epätarkkuutta ja lievää vääristymistä
Silmien väsymistä
Hajataitteisuuden tai muiden näköön liittyvien oireiden korjaus voi lisäksi aiheuttaa aluksi huimausta
Vaikka oireet tuntuvatkin epämukavilta, eivät ne ole millään lailla vaarallisia. Ne ovat normaaleja tuntemuksia, jotka johtuvat aivojen sopeutumisesta parempaan näköön.
Jos oireet eivät 10‑14 päivän kuluessa helpota, kannattaa jutella optikon kanssa.
Miten silmälasien käyttämiseen tottuu?
Tottuminen silmälasien käyttöön voi viedä oman aikansa, ja tunne siitä, että kasvoilla on jotain, voi alkuun häiritä. Kehykset nenänvarrella voivat tuntua aluksi, mutta siihenkin tottuu nopeasti.
Ei kannata kuitenkaan huolestua liikaa, vaikkei pitäisikään aluksi siitä, miltä silmälasit tuntuvat. Yhtenä päivänä, ja yleensä se päivä tulee hyvinkin pian, et enää huomaa lainkaan käyttäväsi niitä.
Täytyykö silmälaseja käyttää koko päivä?
Se riippuu näköongelmasi laadusta sekä siitä, mihin tarkoitukseen olet silmälasit hankkinut. Jos tarvitset niitä tiettyihin tehtäviin, kuten lukemiseen tai tietokoneella työskentelyyn, kannattaa yrittää käyttää niitä mahdollisimman paljon silloin kun teet juuri niitä asioita.
Paras tapa tottua silmälaseihin on käyttää niitä. Jos tarvitset välillä taukoja, pidä niitä kaikin mokomin. Silmälaseja voi esimerkiksi käyttää aluksi tunnin päivässä ja lisätä aikaa vähitellen. Silmälasit on tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön, joten totuttautuminen rauhassa on järkevää.
Optikkosi antaa lisää vinkkejä siitä, miten totut uusiin laseihisi parhaiten.
Ensimmäiset silmälasini ovat lukulasit. Mitä on odotettavissa?
Aluksi uudet lukulasit voivat väsyttää silmiä. Saatat haluta pitää taukoja lukemisessa useammin kuin ennen. Koska näet nyt entistä tarkemmin, voivat silmäsi väsyä alkuun.
Tottuminen vie kuitenkin korkeintaan 10‑14 päivää kuten muidenkin silmälasien kanssa.
Millä kolmella keinolla helpotan silmälaseihin tottumista?
Hyväksy sopeutumisen tarve: älä huoli, vaikka silmälaseihin tottuminen vaatisikin aikaa. Silmälasien käyttämisen aloittaminen voi olla iso muutos arjessa, joten ei ole mitenkään harvinaista, että ensimmäiset viikot ovat haastavia.
Pidä tauko: yritä käyttää uusia silmälaseja mahdollisimman paljon, mutta pidä tarvittaessa taukoja. Useimmissa tapauksissa ei ole mitään haittaa silmille, vaikkei uusia silmälaseja käyttäisikään koko ajan.
Muista kuitenkin toimia ensisijaisesti oman optikkosi ohjeiden mukaan. Joidenkin uusien silmälasikäyttäjien tulee olla erityisen päättäväisiä ensimmäisten parin viikon aikana. Näin on yleensä erityisesti lasten kanssa. Juttele optikkosi kanssa, onko itselläsi syytä pitää taukoja uusista silmälaseistasi ensimmäisten viikkojen aikana.Muista silmälasisi. Vaikka se kuulostaakin ehkä itsestäänselvältä, tarkoittaa silmälasien käyttö myös uusien tapojen omaksumista, kuten niiden mukaan ottamisen muistamista. Tauot silmälasien käytössä eivät yleensä haittaa, mutta jos et käytä uusia silmälaseja moneen päivään, on tottuminen hitaampaa. Yritä keksiä tapoja muistaa silmälasisi.
Osa silmälasien käyttöön sopeutumista on huomata ne tilanteet, joissa silmälaseista on erityisen paljon hyötyä. Sitä ei voi tehdä, jos laseja ei muista pitää mukana (mutta niin myös käy joskus kaikille).
Olen totutellut uusiin silmälaseihini jo pari viikkoa, mutta ne eivät vieläkään tunnu hyviltä. Mitä pitäisi tehdä?
Juttele optikkosi kanssa, jos oireet, kuten lievä pahoinvointi, silmien rasittuminen, näön epätarkkuus tai silmien väsyminen jatkuvat. Joskus myös kehyksiä pitää säätää parin ensimmäisen viikon jälkeen, jos ne esimerkiksi valuvat helposti.
Uusiin silmälaseihin tottuminen voi kestää, mutta ensimmäisten 10‑14 päivän jälkeen tilanteen tulisi olla selvästi parempi.