Kuivasilmäisyydestä on tullut teollisuusmaissa jatkuvasti lisääntyvä ongelma. Sen tärkein aiheuttaja on pitkään kestävä päätetyöskentely. Kärsitkö sinä kuivasilmäisyydestä? Nämä ovat sen yleisimmät oireet.
Ovatko silmäsi vuotavat, kutisevat tai ärtyneet?
Kärsit silloin todennäköisesti kuivasilmäisyydestä, josta on tullut entistä yleisempi ongelma. Maailman terveysjärjestö WHO mainitsi sen ensimmäistä kertaa kasvavana ongelmana vuonna 2019 julkaistussa World Report on Vision ‑raportissa.
Jo kaksi vuotta aiemmin silmän pintakerrosten tutkimukseen erikoistunut järjestö Tear Film & Ocular Surface Society (TFOS) julkaisi laajan yhteenvedon, joka pyrki kartoittamaan kuivasilmäisyyden maailmanlaajuista mittakaavaa.
Specsaversin johtavan optikon, Oskari Lehvosen mukaan tutkimusten perusteella voi päätellä, että kuivasilmäisyyden yleisyys vaihtelee merkittävästi eri yhteisöissä ja diagnostisista kriteereistä riippuen. Yleensä arvio sen yleisyydestä on 5‑50 % väestöstä.
“Kuivasilmäisyys on teollistuneissa maissa entistä suurempi ongelma, ja se liittyy vahvasti lisääntyneeseen oleiluun sisätiloissa ja näyttöpäätteiden äärellä vietettyyn aikaan. Siksi se tunnetaankin myös nimellä näyttöpäätenäköhäiriö”, Oskari Lehvonen sanoo.
Millaisia ovat kuivasilmäisyyden oireet?
Oskarin mukaan kuivasilmäisyydellä tarkoitetaan useita eri silmän kyynelkalvoon vaikuttavia sairauksia.
Kyynelkalvo on silmän pinnalla oleva ohut kyynelnestekerros, jonka tehtävä on suojella silmän pintaa ja hermoja ärsytykseltä.
“Kun kyynelkalvo pettää, kuivuu osa silmän pinnasta, mikä tuntuu pinnan hermoissa ärsytyksenä”, Oskari kertoo.
Kuivasilmäisyyden oireita ovat:
silmien arkuus tai väsymys
kuivuuden, hiekan tai polttava tunne silmissä
silmien punoitus
silmien vuotaminen
silmien liimaantuminen umpeen yön aikana
roskan tunne silmässä tai rasittuneisuus
kutina ja valonarkuus
Kuivasilmäisyyttä on kahta päätyyppiä:
1) Kyynelnesteen riittämätön erittyminen kyynelrauhasista (ADDE eli Aqueous Deficient Dry Eyes). Se voi johtua muutamasta eri syystä, mutta yleisin niistä on autoimmuunisairaus.
2) Kyynelten liiallinen haihtuminen kyynelkalvon öljykerroksen häiriintyneen toiminnan vuoksi (EDE eli Evaporative Dry Eyes). Sen syyt johtuvat yleensä ympäristöstä, kuten ilmastoinnista tai liiallisesta näyttöjen tuijottamisesta.
Kuivasilmäisyys voi vaivata kaikenikäisiä. Nuoremmilla syynä on usein liiallinen näyttöjen katselu, kun taas vanhemmilla se voi johtua kyyneljärjestelmän iän myötä tapahtuvasta heikkenemisestä.

Testi: kärsitkö kuivasilmäisyydestä?
Oletko huolissasi silmiesi kuivuudesta? Epäiletkö, että kärsit kuivasilmäisyydestä?
Silloin voit arvioida tilannetta tämän testin avulla. Jos saat enemmän kuin 7 pistettä, kärsit todennäköisesti kuivasilmäisyydestä. Virallisen diagnoosin kuitenkin voi antaa vain näönhuollon ammattilainen tarkemman tutkimuksen perusteella.
Lähde: 5‑Item Dry Eye Questionnaire (DEQ‑5), kehittänyt Robin Chalmers et al., Indiana University.
Saamastasi pistemäärästä riippumatta on tärkeää käydä säännöllisesti näöntutkimuksessa. Specsavers auttaa sinua mielellään.
Lue lisää näöntutkimuksistamme
Anna asiantuntijamme auttaa
Miten voit lievittää silmien kuivuutta?
Kutisevien ja vuotavien silmien tunnetta voi helpottaa eri tavoin.
“Lähde ulos. Raikas ilma, vähemmän ruutuaikaa ja tiheämpi räpyttely auttavat kuivasilmäisyyden oireisiin”, Oskari sanoo.
Myös helppo 20 minuutin sääntö helpottaa kuivasilmäisyyden oireita.
Lisäksi se hidastaa likinäköisyyden kehittymistä:
Katso vähintään 6 metrin päähän
…20 sekunnin ajan…
…20 minuutin välein, jotta silmäsi saavat lepotaukoja
“Se toimii siksi, että silmät kuivuvat pitkäaikaisessa päätetyöskentelyssä, mutta kauas katsoessa silmien räpyttelytiheys kasvaa”, Oskari kertoo.