Silmälasit ja piilolinssit lapselle
Vanhempana voi tuntua isolta asialta saada tietää, että oma lapsi on likinäköinen.
Pari tosiasiaa saattaa kuitenkin rauhoittaa mieltä: likinäköisyys on yleinen ja suhteellisen lievä taittovika. Saatavilla on lisäksi paljon hyviä ja toimivia ratkaisuja, joiden avulla lapsi voi elää täysin normaalia elämää likinäköisyydestä huolimatta.
Likinäköisyys yleistyy lapsilla maailmanlaajuisesti, ja vaikka kehitys onkin huolestuttava, tarkoittaa se samalla, että näönhuollon ammattilaiset ovat entistä kokeneempia tukemaan sekä lapsia että vanhempia likinäköisyyden ratkaisuissa.
Tässä artikkelissa käsittelemme tärkeimpiä asioita, jotka likinäköisen lapsen vanhemman on hyvä tietää niin likinäköisyydestä kuin sen korjaamisestakin.
Kuinka likinäköisyys voi vaikuttaa lapseen?
Hoitamaton likinäköisyys heikentää väistämättä lapsen elämänlaatua. Näön heikkeneminen voi vaikeuttaa osallistumista koulunkäyntiin, urheiluun ja muihin arjen rutiineihin.
On myös hyvä tietää, että erityisesti nuorempien lasten likinäköisyys voi kehittyä nopeasti voimakkaammaksi, joten hoidon aloittaminen mahdollisimman varhain on erityisen tärkeää.
Jos siis alat epäillä, että lapsesi voi olla likinäköinen tai jos itse olet likinäköinen – mikä lisää lapsen likinäköisyyden mahdollisuutta – kannattaa lapselle varata näöntutkimus viipymättä.
Mitä teen, jos epäilen, että lapseni on likinäköinen?
Ensimmäinen asia, joka kannattaa aina tehdä, on varata lapsellesi aika näöntutkimukseen.
Ota yhteyttä esimerkiksi lähimpään Specsavers‑myymälään ja kerro mistä on kyse, niin sinut ohjataan oikeanlaiseen näöntutkimukseen.
Varsinaisen näöntutkimuksen tekee yleensä optometristi tai, jos lapsesi on alle 8‑vuotias, silmälääkäri. Voit luottaa siihen, että he osaavat tehdä tutkimuksesta mukavan kokemuksen. Vaikka lasten likinäköisyyden yleistyminen ei ole hyvä asia, se tarkoittaa kuitenkin samalla, että näönhuollon ammattilaisilla on paljon kokemusta lasten näköongelmien ratkaisemisesta.
Siksi ensimmäinen ja tärkein askel on aina varata lapselle näöntutkimusaika.
Tutkimuksen jälkeen optikko auttaa tarvittaessa sinua ja lastasi löytämään sopivimmat silmälasit tai piilolinssit.
Likinäköisyyteen saattavat viitata seuraavat oireet, joita kannattaa sen vuoksi pitää silmällä:
Vaikeus nähdä kauas / asioiden pitäminen hyvin lähellä kasvoja
Toistuva päänsärky
Jatkuva silmien räpyttely
Väsymys ja keskittymisvaikeudet
Kömpelyys
Silmien hierominen
Mitä näöntutkimuksen jälkeen tapahtuu?
Näöntutkimuksen jälkeen saat tietää, onko lapsesi likinäköinen ja millainen silmälasiresepti näön korjaamiseen tarvitaan.
Optikko käy sen jälkeen kanssanne läpi mahdolliset vaihtoehdot.
Lapsilla on käytännössä samat kaksi vaihtoehtoa kuin aikuisillakin:
Silmälasit
Piilolinssit
Välillä luullaan, etteivät piilolinssit sovi lapsille, mutta se ei ole totta.
Aivan pienimmille lapsille piilolinssit eivät ehkä ole paras ratkaisu, koska linssien käsittelyssä täytyy noudattaa tarkkaa hygieniaa. Muuten piilolinssit sopivat lapsille yleensä hyvin ja niiden valitseminen riippuu lähinnä yksilöllisistä tarpeista ja toiveista.
Optikko auttaa sinua miettimään, ovatko silmälasit, piilolinssit, vai niiden yhdistelmä paras ratkaisu lapsellesi.
Kuinka valitsen lapselle parhaan ratkaisun likinäköisyyden korjaamiseen?
On tärkeää ottaa lapsi aina mukaan silmälasien tai piilolinssien valintaan.
Sekä silmälasit että piilolinssit ovat erinomaisia vaihtoehtoja lasten näön korjaamiseen, joten sopivin ratkaisu on yksilöllinen.
Lapsen kanssa kannattaa pohtia yhdessä seuraavia asioita:
Kuinka silmälaseja tai piilolinssejä käsitellään – ovatko helpot silmälasit oikea valinta, vai voisiko hänellä olla valmiuksia käsitellä piilolinssejä?
Miltä eri ratkaisut tuntuvat – silmälasien ja piilolinssien käyttökokemus voi olla hyvin erilainen
Miltä ne näyttävät – täydentävätkö silmälasit parhaiten lapsen persoonaa, vai ovatko piilolinssit huomaamattomina parempi valinta?
Kuinka eri vaihtoehdot sopivat lapsen arkeen – joissain tilanteissa silmälasit voivat olla käytännöllisemmät, kun taas piilolinssit voivat toimia paremmin esimerkiksi urheilussa
Tärkeintä on, että lapsi saa käyttää juuri niitä silmälaseja tai piilolinssejä, joissa tuntee olonsa mukavaksi. Se on paras tapa tehdä elämästä mahdollisimman normaalia likinäköisyydestä huolimatta.
Kannattaa myös aina hyödyntää optikon asiantuntemusta eri vaihtoehtoja miettiessä. Hänellä on paljon kokemusta lapsista, joilla on samoja ongelmia ja siksi hän tietää, mitkä ratkaisut ovat toimineet parhaiten vastaavissa tilanteissa.
Lapselle on myös hyvä kertoa, että vaikka likinäköisyys voi välillä harmittaa, se ei estä häntä elämästä tavallista elämää, ja että kaikkiin tilanteisiin ja harrastuksiin löytyy ratkaisuja.
Kuinka pian uudet silmälasit tai piilolinssit saa?
Lapsen silmälasit tai piilolinssit saapuvat myymälään yleensä kahden viikon sisällä näöntutkimuksesta.
Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun silmälasit tai piilolinssit ovat saapuneet myymälään?
Kun lapsesi silmälasit tai piilolinssit saapuvat myymälään, voitte mennä hakemaan ne yhdessä. Tapaamisen tarkoitus on käydä läpi yhdessä optikon kanssa, miten niitä käytetään.
Sen yhteydessä saatte neuvoja muun muassa siitä, miten silmälasit tai piilolinssit laitetaan päähän ja otetaan pois, miten ne puhdistetaan, sekä kuinka monta tuntia päivässä niitä tulee käyttää.
Yleensä noin kuukauden kuluttua järjestetään lyhyt seurantakäynti, jossa tarkistetaan, miten uusien silmälasien tai piilolinssien käyttö on sujunut. Samalla voitte esittää kysymyksiä ja kertoa mahdollisista haasteista, joita käytön alkuvaiheessa on ilmennyt.
Milloin on aika mennä uuteen näöntutkimukseen?
Koska pienten lasten likinäköisyys voi kehittyä melko nopeasti, kannattaa näöntutkimuksessa käydä riittävän usein.
Optikko laatii lapsellesi yksilöllisen seurantasuunnitelman, jotta näön muutoksiin voidaan reagoida riittävän nopeasti.
Jatkossakin voit aina ottaa yhteyttä näönhuollon asiantuntijaamme kaikissa kasvavan lapsen näköön liittyvissä kysymyksissä. Jossain vaiheessa lapsi voi esimerkiksi haluta silmälasien rinnalle piilolinssit harrastuksia varten.
Mitä ovat likinäköisyyden hoitoon tarkoitetut silmälasit ja piilolinssit?
Tavallisten silmälasien ja piilolinssien lisäksi tarjolla on likinäön hoitoon tarkoitettuja silmälaseja ja piilolinssejä.
Likinäön hoitoon tarkoitetut silmälasit ja piilolinssit on suunniteltu korjaamaan näköä tavalliseen tapaan, samalla kun ne hidastavat likinäön etenemistä jopa 50–60 %.1
Jos haluat tietää lisää likinäön hoitoon tarkoitetuista silmälaseista tai linsseistä, kannattaa keskustella optikon kanssa.
Sinua ehkä kiinnostaa myös
Tämä vanhempien kannattaa tietää lasten likinäköisyydestä
Onko lapsesi likinäköinen? Tässä kaikki, mitä lapsen likinäköisyydestä kannattaa tietää, sekä tavat, joilla voit tukea häntä mahdollisimman hyvin.
Lue lisääKolme yleistä uskomusta lasten likinäköisyydestä
Lue tästä, mitkä ovat kolme yleisintä lasten likinäköön liittyvää uskomusta.
Lue lisääUKK: kaikki lasten likinäköisyydestä
Vastaukset yleisimpiin lasten likinäköisyyttä koskeviin kysymyksiin.
Lue lisää